... tai oikeastaan niin kovin kotoisaa...
Olen tahallisen-tahattomalla nestekuurilla... suuhuni sulautettiin eilen uusi lävistys, kieleen. Onhan minulla ollut se aikaisemminkin, mutta otin sen 5vuotta sitten pois ja nyt kaipasin sitä niin paljon, että astelin lävistäjälle ja poistuin veren maku suussa. Ja nyt kaikki voi siellä sitten lopettaa sen kauhistelun, että hui ja voih ja kauhean kamalaa. Sen mahdollisista haitoista ja muista ei tarvitse kertoa, sillä tiedän... ja kuitenkin sen halusin takaisin, ihan ja vain oman itseni takia.
Otin lävistyksen pois 5vuotta sitten, koska kuvittelin ettei äidillä voi sellaisia olla. Olen nyt 5vuotta kärsinyt erittäin huonosta itsetunnosta ja yrittänyt olla muille ihmisille mieliksi. Nyt myönnän alkavani "parantua" tästäkin "sairaudesta". Omakuva alkaa näyttämään ihan mukavalta ja oma olokin on parempi kaikin puolin. Uskallan olla oma itseni ja omalainen persoonani enkä jaksa kaiken aikaa miettiä sitä mitä muut minusta ajattelevat. Osittain tästä syystä otin itselleni rakkaan lävistyksen takaisin, osoitukseksi itselleni pitkästä kuljetusta matkasta ja muistutukseksi siitä, että saan olla juuri sellainen ihminen kuin itse haluan!

Mukavaa viikonloppua kaikille ja muistakaa rakastaa itseänne!

-Tea-