Tea:

Niin se meni taas yksi viikko, jo kolmas herkuton ja tipaton... tuo tipattomuus nyt ei meille vaikeaa ole ja herkuttomuuskin on ollut yllättävän helppoa. Tällä viikolla on käynyt muutamaan kertaan mielessä et joku pipari tai suklaanpala vois olla aika hyvää, mutta nopeesti on mieliteko mennyt ohi, eikä tilanne loppujen lopuksi ole ollut edes vaikea ylittää! Pienempi V on ollut tällä viikolla sairaana ja isompi V:kin on ollut hivenen flunssane, joten olemme viettäneet aikaa sisätiloissa... tietenkin juuri sillä viikolla kun meille satoi ensilumi maahan, nythän sitä ei enää paljon olekkaan, mutta ehkä me vielä ehditään peuhaamaan lumessa kyllästymiseen asti tänäkin talvena. Loppu viikosta alkoi itselläänkin olo mennä heikompaan suuntaan, joten liikunnat jätin suosiolla väliin, ettei tule sen suurempia seuraamuksia ja edelleenkin on tukkonen olo ja kaiken aikaa tuntuu siltä, että kyllä se lenssu sieltä vielä otteen ottaa, mutta ihan vähällä en luovuta! Tästä liikkumattomuudesta olinkin tullut tulokseen ettei paino varmaan ole juurikaan tippunut vaikka olenkin pienentänyt ruoka-annoksia viikon aikana roimasti (niissä siis on ollut paljon nipistämisen varaa)... mutta vaaka kuitenkin näytti -500g! Eihän se ole kuin 100g vähemmän kuin toissa viikolla, mutta vähemmän kuitenkin, sillä -8,3kilon pudotus on jo ihan hyvin... sinne -10kiloon kun vaan nyt pääsis, että tuntuis itsestäänkin että on jotain laihtunut, tää kun ei vielä oikeen tunnu eikä näy peilissä...

 

Toni:

Tällä viikolla olen vähän huilaillut enkä käynyt kertaakaan juoksemassa. Eilen ja tänään tein vähän lihaskuntoa tässä kotona, kait se oli jotain omantunnon puhdistusta. Hyvin on kuitenkin mennyt jo kolme viikkoa ilman herkkuja ja 2,5kk tipatonta. Vaikka vähän tuli löysäiltyä niin vaaka näytti kuitenkin hyvää tulosta tällä viikolla eli 0,9kg vähemmän joka tekee kokonaisuudessaan jo -6,7kg, että välitavoite ei ole enää kuin vajaan kilon päässä. Torstaina kävin hierojalla pehmittämässä jalkoja ja sen jälkee joka ilta tultu venyteltyä niitä kun olivat kuulemma aika lukossa, että odotan kovasti ens viikon juoksulenkkejä jos vaikka kulkisi juoksu paremmin. Ainakin tuntuu nyt paljon paremmalta!