Tea: Juu, eli viikko on kohta mennyt ihan lököillessä... ei kiva, mutta minkäs teet, selkä kun käskee niin sitä vastaan on turha taistella. Mutta viikko on ollut hyvinkin opettavainen... Olen huomannut mm. sen millainen pakkomielle liikunnasta on tullut, niin hyvässä kuin pahassakin. Hyvässä sinänsä, että kropasta jo huomaa kuinka sen tarvitsisi päästä liikkeelle ja samanlaista väsymistä ei kropassa ole ollut havaittavissa, on vaan nuutumista ja huonosti nukuttujen öiden sekä lääkkeiden tekemää väsymystä, mutta se sellainen päivän touhuilun ja kunnon treenin jälkeinen väsymys on kateissa! Pahassa puolestaan siinä, että liikunta on ihan oikesti pakkomielle, olen ollut viikon ihan nuppi sekasin (muutenkin kun lääkkeistä) kun olen omantunnontuskissani kierinyt ja vääntänyt, kun olis vähän niinkun pakko päästä jo treeneihin... Se tunne kun on pakko myöntää ettei selkä vielä anna periksi ja on pakko jäädä kotiin, siis aivan kamalaa, valitsisin niin mieluusti ihan minkä tahansa tilalle sen että pääsisin salille. Olen myös huomannut sen, kuinka paljon mun elämä pyörii liikunnan ympärillä, enhän minä siis ihan oikeasti tee muuta kun ole päivät poikien kanssa ja illaksi joihinkin treeneihin, siinä on mun elämä nykyisellään. Enkä oikestaan ole edes muuta kaivannut, kun en ole tälläistä aiemmin juurikaan tajunnut, ja mitäs muuta minä sitten muka tekisinkään? Huomaan itsestäni sen, että kun olen täysin tyytymätön omaan ulkonäkööni niin on huomattavasti helpompi vain olla ns.kotosalla tai vetää treenivaatteet päälle ja mennä salille. Niin usein valitsen kaupassakäynnin sijaan salin tai mietin kovasti harkiten, että miten voisin kieltäytyä jonnekin lähtemästä kun en haluasisi nenääni ihmisten ilmoille pistää, en kehtaisi enkä jaksaisi, en ennenkuin olen sen painon saanut edes jotenkuten alaspäin. Kaikesta paras vaihtoehto olis jos voisi vuodeksi "kadota" ja keskittyä vain laihduttamiseen ja omaan oloon niin sisäisesti kuin ulkoisestikin ja sitten palata takaisin paljon paremmassa kunnossa, paremman näköisenä ja mielikin mukavampana, se ei vaan taida onnistua... ;)

Olen myös huomannut itsessäni tän kymppikilon- syndrooman (jos sitä nyt noin voi nimittää), koska siis 10kiloahan ei ole minussa itsessäni mikään määrä pudotettuja kiloja, vasta 15 on (ihan sama kun viiden kilon kohdalla kymmenen on parempi). Kaikilla muilla ihmisillä mielestäni kaikki muutos pienempään on todella hyvä, se on todennäköisesti jonkilaisella muutoksella ja työllä saatu aikaan... itsessänihän tuo yli 10kiloa ei muka näy. Vaikka tiedän varsin selvästi, että vaatteet kymmenen kilon takaa ovat reiluja niin silti, peilistä katsoo takaisin aina se sama ryhävalas, nykyisin ehkä jo vain Norppa... oma mieli saa ihmeitä aikaan, tähän kenties vaikuttaa kyllä toi mun häiriösyömis-tausta.

Mutta kuitenkin huonoa oloa on myös lisännyt se, että Herkuton-Helmikuuhan meni sitten ihan pipariksi... perjantaina illalla hieman herkuteltiin, ja lauantaina myös... ARGHH! Mutta kyllä se lämmitii mieltä, silti, enkä kuitenkaan ihan kauhean pahoillani tästä ole.... herkuttelut nimittäin pysyi aisoissa, ei ollut mitään kaikki-mulle-heti-nyt-ja-sairaan-paljon- mieltä, vaan ihan niinkun normaalit(?) ihmiset. Aletaan pikkuhiljaa handlaamaan toi kohtuus, ainakin jossakin määrin, mutta en minä silti tuonne kaappiin mitään ylimääräistä lähtis ostelemaan, kyllä ne sieltä häviäis ihan alta aikayksikön.

Kivaa oli kuitenkin se, että herkuttelusta, unettomista öistä, väsymyksestä, lääkkeiden syönnistä ja niiden aikaansaamasta vatsan turvotuksesta huolimatta paino oli samassa lukemassa tänä aamuna kuin viikko sittenkin! Ja viikko sitten lauantainahan oltiin ulkonakin... Olin siis aivan varma, että tämä viikko tuo tullessaan plussaa ja reilusti, mutta ei sitten kuitenkaan näin käynyt. Parempi tämä +/-0 tälläsen viikon jälkeen kun kauheasti plussaa. Huomenna alotan varovasti liikkumisen zumban merkeissä, katsotaan kuin Norppasen käy!

Toni:

Taas oli liikunnan kannalta aika hiljainen viikko, mutta vaaka oli jostain kumman syystä kuitenkin armollinen ja näytti parisataa grammaa vähemmän ku viime viikolla, vaikka tuli syötyä pari päivää miten satttuu. Herkuttomasta helmikuusta ei sit tullukaan mitään mut ei oikeastaan haittaa ku nyt näki et vaikka on ollu reilu pari viikkoa syömättä mitään ylimääräistä ei sitä silti tehnyt hirveästi mieli. Olen nyt tän alku vuoden käyttänyt lenkkeillessä sellaista sports-tracker ohjelmaa puhelimella ja totesin sen aikas  hyväksi. Niinpä tilasin siihen sopivan bluetooth-sykelähettimen. Näillä sain vähän lisää intoa liikkkumiseen, oli meinaan kiva nähdä että voi juosta yli 5km lenkin niin että maksimi syke oli 153bpm.

Täytyy muutenkin vähän kehaista tota ohjelmaa kun olen ollut itse siihen tosi tyytyväinen etenkin nyt ku siitä tuli vielä suomenkielinen versio, eli kyseessä on ilmainen ohjelma jonka löysin nokian ovi-storesta, se sisältää gps-paikannuksen eli laskee siis lenkkien pituudet ja nopeudet. Siinä on myös treenipäiväkirja ja se laskee askeleet ja kaloritkin eli kaiken kaikkiaan kaikki mitä lenkkeilijä tarvitsee kun vielä saan kuunneltua musiikkia samalla puhelimelta. Siinä vähän mainosta sports-trackerille ja polarille. 

Mutta vielä yhteen vetona nyt on lähtenyt kaikenkaikkiaan melkein 18kiloa siitä korkeimmasta painosta ja kunto on parantunut huimasti ja pienistä vastoinkäymisistä ja hairahduksista huolimatta tulosta tuntuisi syntyvän pikkuhiljaa!