Tea: Tänään kävi jotakin ennen kuulumatonta... nukuttiin koko perhe aamulla yli kymmeneen... ei siis oltu laitettu kelloja herättämään, koska yleensähän pojat herää seitsemän aikaan... noh olihan pienin mies ollut kehdeksan aikaan hereillä ja Toni antanut hänelle maitoakin, mutta olivat sitten molemmat nukahtaneet sohvalle... joten jäipä sitten aamun zumba väliin! Möh sanon minä! Aamuhan ei sitten millään meinannut lähteä käyntiin enää siihen aikaan ja koko päivän on tuntunut, että olisi ollut jossakin kuplassa, ihan pallo hukassa siis!  En ehtinyt zumbaan, enkä sitten ehtinyt lenkillekkään... ulkona käytiin poikien kanssa ja isompi opetteli hiihtämistä... ilma olisi ollut ihana ja alkoi niin mieli tehdä lenkille, mutta siinä vaiheessahan se oli jo myöhäistä ja niin "hullu" en ole, että yhdentoista jälkeen lähtisin... noh, tästä nyt sitten tuli tämän viikon lepopäivä.

Telkkarista tulee taas uusi laihdutusohjelma... täytyy kyllä myöntää, että sylettää taas! Mikäs ihme tuo nyt on, että paino tippuu kun on mahdollisuus kaiken maailman henkilökohtaisiin valmentajiin ja muihin apureihin... ilmeisesti rahalla saisi, jos olisi varaa! Kyllähän minäkin mielelläni jonkun henkilökohtaisen kuntovalmentajan palkkaisin jos siihen olisi mahdollisuus. Kyllähän se paino tippuisi multakin jos olis joku huutamassa vieressä et mitä pitää tehdä ja mitä ei! Noh, tiedänhän minä, että pystyn siihen ihan itsekin, mutta on se pirun vaikeaa itse itseään käskeä. Tosinaan (lue: n.100kertaa päivässä) kuitenkin mietin, että en pysty ja että eihän tästä mitään tule! (ja nyt se kannustinkin puuttuu, kun ei voi luvata itselleen mitään palkintoa mistään) Mutta eniten minä luultavasti tarvitsisin jotain terapeuttia, joka saisi mun ajattelutavankin kuntoon...

Olen meinannut ensi viikon aikana syödä viiiden päivän pussikuurin... oikeasti, en vielä tiedä teenkö sitä! Tuntuu siltä, että elimistö tarvitsisi jonkun potkun eteenpäin ja tuo tuntuu nyt ainoalta "järkeenkäyvältä" etenemistavalta... toisaalta en pidä siitä itsepetoksesta jonka noiden pussien avulla itselleni teen. Ja nyt ei tarvitse sitten vetää herneitä nenään siellä, varmasti ne toimii toisilla, sitä en kiellä, mutta itse tunnen itseni niin hyvin etten usko niistä paljon apua olevan minulle. Mun ajatus kun on laihduttamisen kohdallakin se kohtuus... en todellakaan halua syödä loppuelämääni pussikeittokuureja enkä todellakaan halua jättää mitään ruoka-ainetta pois koko loppuelämäksi... pidän ruuasta liikaa jättääkseni jotain kokonaan pois. Ja mitä pussikeittoihin tulee niin kyllähän ne varmasti laihduttavat, mutta koska tiedän omat tapani niin luulen, että palaisin pidemmän kuurin jälkeen vanhaan melko pian ja lihoisin siinä sitten ainakin saman takaisin. Ja kaiken lisäksi olen laiska.... laitan nyt jo muutamaa ruokaa erikseen, kun vauva ei vielä syö kun soseita, joten en jaksa kaiken tämän arjen pyörittämisen keskellä tehdä perheelle kolmea eri ruokaa... tai eihän niitä pusseja vissiin kovin vaikea ole tehdä, mutta siltikin!

Palatakseni tuohon terapeutin tarpeeseen... mua risoo aivan suunnattomasti tää mun oma ajattelu! Kun osaisi elää niin ettei muiden ilkeät tai arvostelevat sanat satuta tai liikuta mihinkään suuntaan... tai kun osaisi olla vertaamatta itseään muihin... kun vain osaisi elää omaa elämäänsä kadehtimatta muita... tai kun osaisi elää niin, että voisi muiden antaa olla huomaamatta mitään muutosta, sen kun joku kertoo jonkun toisen saavutuksista eikä huomaa mun saavutuksia yhtään... en kaipaa varsinaisia ohjeita tähän asiaan, mutta kannustusta kylläkin... olisi mukava kuulla joskus tehneensä jotain oikein, ettei aina vaan joutuisi kaiken p**kan kohteeksi... itsestähän se lähtee, mutta kun ei ole avaimia kädessä niin ei välttämättä osaa avata oikeita ovia... ehkä se terapeutti sitten ymmärtäisi ja auttaisi... tai sitten pitäisi vaan luvata itselleen rakastaa itseään enemmän... mutta mitä niihin lupauksiin tulee, noh, ne on helppo rikkoa...