Eilen siis oli tapaaminen PT:n kanssa ja uudistettiin mun saliohjelmaa... osa vanhoista liikkeistä jatkaa mukana matkassa, nää oli niitä liikkeitä mistä itse pidän kovasti ja mitkä on tuottanut tulosta. Plus sitten ihanan kamalat askelkyykyt, jotka pysyy mukana toki myös siksi, että ne tehoaa, mutta myös siksi, että oppisin pitämään niistä vähän enemmän, ne kun haastavat mut joka kerta uudestaan ja uudestaan. Osa liikkeistä pysyy mukana hieman uutena variaationa ja näihin hyväksi havaittuihin liikkeisiin vain haluttiin tuoda lisää tehoa ja vaikeustasoa. Ja sitten tuli monta uutta liikettä, ehkä about puolet lisää entiseen. Tuli koko kropan hallintaa haastavia liikkeitä ja sitten monia täsmäliikkeitä, esim. reisille, hauiksille sekä ojentajille.

Liikkeitä siis tuli tosiaan monta lisää, mutta tämähän ei tarkoita sitä, että tästä lähtien viettäisin salilla kerralla kolmatta tuntia, vaan nyt oltiin yhteisen pähkäilyn tuloksena siinä pisteessä, että lisättiin salikertoja viikolle ja jaettiin treeni osiin. Eli yhtenä päivänä tehdään enemmän alakroppaa ja käsiä, toisena päivänä tehdään keskivartaloa sekä yläkroppaa. Päätettiin että jako ei ole suorilta ylä-alakroppa vaan tuollainen hieman sekoitettu versio, niin, että kun treenit vuorottelevat saa toiset lihasryhmät kuitenkin mukavan levon. Tämä jako myös siksi, että mun treeneissä säilyi paljon niitä koko kehon lihaksia harjottavia liikkeitä, joita ei siis voi suorilta laittaa joko alavartalon tai ylävartalon liikkeiksi. Kahdella ohjelmalla siis jatketaan ja torstaina pääsen alottamaan tän uuden ohjelmiston testailun... juhannukseksi siis odotettavissa niitä mukavia lihaskipuja.

Nyt sadepäivän kunniaksi siivouspuuhia ja hääkakun tekoa... lapset hyppii kohta seinille, joten täytynee keksiä niillekin jotain erityistekemistä. :)

-Tea-