Juu perjantaita se pukkaa... puntari oli taas epäsuotuisa... ei yhtään yllättänyt. Plussaa oli 600grammaa viime viikkoon... Pääsiäisen pidennetyn viikonlopun syömiset tiesivät tätä... lisänä eilinen pastasalaatti mikä oli tehty vaaleasta pastasta ja kaupan pinaattiletut! Mun vatsa ei tykäänyt ja pamahti saman tien turvoksiin... ihan kun olisin nielassut ilmapallon kokonaisena. Ja tähän settiin kun vielä lisätään huonosti ja todella levottomasti nukutut yöt ni avot, varma plussan tulos on taattu!
 
No, tänään menen pumppiin sitten hikoilemaan nuo tulleet turvotukset pois. Huomena voi olla paikat kipeenä kun tuli ihan huomaamattaan parin viikon tauko pumppailussa... ensin oli hartiat niin jumissa ja vasen olkapää mustelmilla, joten en pystynyt edes kuvittelemaan et olisin ottanut tangon harteille ja seuraavassa hetkessä meni oikea pakara niin juntturaan että en pystynyt edes risti-istunnassa olemaan, kun sattui niin vietävästi... niin no ja sitten kun näistä selvittiin niin sitten olikin pääsiäinen ja salilla ei tapahtunut mitään ohjattujen tuntien suhteen neljään päivään. Mutta keskiviikkona oli mieletön fiilis joogan jälkeen... olen nyt käynyt kuutena viikkona joogassa ja kyllä venyvyys alkaa parantumaan, ihan selkeästi (vaikka tuo yhden viikon jooga olikin melkonen suoritus tuon jumiutuneen lihaksen takia). Tälläset hetket on ihania ja erittäin kannustavia kun huomaa että edistystä oikeesti tapahtuu ja olo sen kun paranee.

Nyt olen kuitenkin taas ajatellut ottaa itseäni kunnolla niskasta kiinni... ihan niinkun joka ikinen perjantai! Mutta josko se nyt jo olisi se oikea ja todellinen niskasta otto... en tiedä, jotenkin tuntuu että tässä tää elämä nyt ajelehtii tälläsenään ohi ja minä sen kun jatkan räpeltämistä tämän kokoisena. En tiedä minkälaisen potkun persuksille tarvitsisin, että tästä ryhditäytyisin. Ehkä ihan tosissaan tarvitsisin jonkun huutamaan mulle ja käskemään, että mitä pitää milloinkin tehdä... tai sitten tarvitsisin vaan ihan tosissaan energiaa jostain... tai lapsenvahdin silloin tällöin noille ihanaakin ihanammille riiviöille... Tai sitten mun tulisi vaan olla lempeämpi itselleni ja hyväksyä se etten ehdi urheilemaan niin paljon kun haluaisin... tai sitten mun pitäis lopettaa syöminen! Tässä aletaan taas häilymään sillä rajalla, että lopetanko syömisen kokonaan. Onneksi tiedostan nykyään tän asian ihan itse ja osaan puuttua siihen tarpeeksi ajoissa, koska nuorempanahan tälläset hetket oli just niitä milloin päätin että syöminen loppuu ja sehän ei koskaan tiennyt mitään hyvää. Onneksi jotain aikuistumista on siis minussakin nähtävissä, edes sen verran, että tajuan syömättömyyden olevan pahasta... muusta aikuistumisesta voidaankin sitten olla montaa mieltä... :D

-Tea-