Mitään sen suurempia selittelemättä taukoa on tullut blogin pitämisessä.

Täällä vietellään taas kotiäidin arkea kun viime syyskuussa loppuivat työt, ihan omasta halusta. Tämän 5kuukauden työkokeiluni jälkeen olen ollut täysin tyytyväinen kotona oloon ja ratkaisu on ollut meidän perheelle aivan oikea.
Nyt pitäisi sitten jostain alottaa taas tämä kirjottaminen, niin paljon olisi asiaa ja kerrottavaa teille nyt.
Noh, jostainhan se pitää aloittaa... paino on nyt tippunut sen 16-17kiloa ja siellä hujakoilla se siis pyörii. Liikuntaa tulee ihan hyvin, on tanssia, kävelyä, sh´bamia, hotbodyjoogaa ja bodypumppia. Kuntonyrkkeily on jostakin mulle tuntemattomasta syystä jäänyt, mutta kyllä sitä on sen verran ikävä, että kyllä mie boxisalilta kohta taas itseni löydän.
olihan mulla tuossa lähes puolen vuoden tauko noissa salilla käynneissäkin, ihan vaan ajanpuutteen ja suuremmaksi osaksi motivaation puutteesta... eli sitä on toisinaan saatu etsiä ihan kunnolla.

Suuri syy tähän pitkään taukoon on ollut se, että olen yrittänyt saada omia ajatuksiani kuntoon. Jollakin tasolla olen onnistunut suurimmaksi osaksi en. Yhdeksi isoimmaksi ongelmaksi on osoittautunut mun muiden ihmisten miellyttämisen halu. Usein musta tuntuu, että olisin tilivelvollinen kaikille muille paitsi itselleni. Salille meno tai lenkille lähtö ei koskaan ole riittävän hyvä syy jäädä pois jostakin muusta (enkä nyt puhu mistää elämää suuremmista asioista). Tai ainakin täytyy selitellä asiaa ja perustella valintojaan riittävän hyvin, että saa tehdä asiat kuten itse tahtoo. Usein silti tuntuu, että olisi kohdellut toista huonosti, kun haluaa ajatella itseään.
Toinen asia tähän liittyen on, se syöminen... tai syömättömyys. Ihan kun se olis muilta pois jos minä en kahvilassa syö mitään tai jos Hesessä valitsen salaatin. Pahinta tietysti on se, että jos olen leiponut muille enkä sitten itse syökkään tuotoksiani... tai sitten se, että olen kylässä johon on ihan mua/meitä varten ostattu/tehty jotain ja sitten siitä kieltäytyy. Ja taas joutuu selittelemään, että miksi näin ja silti kuulee seen "ei kai nyt yks pulla mitään kaada." No, mutta mulla kun kaataa ja se tuntuu olevan joillekin tahoille vaikea ymmärtää. Enkä minä sitä ilkeyttäni tee, vaan yritän ajatella itseäni. Ja sitä mikä olisi minulle parasta.

Toinen suureksi osoittautunut ongelma on tää mun oma häpeily. On aika hävettävää myöntää olevansa niin laiska, että vuodessa ja 9kuukaudessa on laihtunut vain tuon 17kiloa. On hävettävää myöntää, että kyllähän mulla taitaa jonkin asteinen ruokaan liittyvä ongelma olla, siitä on myös ikävä ja vaikea puhua. Eirtyisen hävettävää on se, että joskus ovesta ulos astuminen ontodella vaikeaa... ja ihan vaan siksi, että hapeää omaa ulkonäköään. On aika hävettävää häpeillä itseään.

Että tosiaan, näin kivasti olen saanut päätä kuntoon tässä viimisten kuukausien aikana. Mutta pitkä on matka ja kivinen on tie... ja tälle tielle on nyt lähdetty.

-Tea-