Mulla (Tea) on ihan liikaa aikaa näköjään... tai sanotaanko, että mulla on paljon sellaista tekemistä jonka aikana ehtii miettiä kaikenlaista maan ja taivaan välillä!

Viime viikkoina ja etenkin viime päivinä olen miettinyt sitä, kuinka eri tavoin ihmiset suhtautuvat mun lihavuuteen ja laihduttamiseen. Olen siis "aina" ollut isokokoinen ja se on aina ollut mulle ongelma, moni muu ei sitä ymmärrä. En usko, että kukaan varsinaisesti voikaan ymmärtää miltä elämä "tälläisenä" tuntuu ellei ole itse sitä kokenut. Luin viime viikolla vanhoja päiväkirjojani ihan muista syistä ja törmäsin siihen, että olin kirjoittanut jo 10-11vuotiaana siitä kuinka tunsin itseni isoksi ja kuinka toivoin laihtuvani... siis eikö tuossa iässä pitäisi vielä leikkiä iloisesti lasten leikkejä huolettomana?? Noh, näköjään ei, mutta vasta tämän lukiessani tajusin itsekin kuinka syvällä tämä asia minussa on. Luin kauhuissani teinivuosien paatosta siitä kuinka kukaan ei koskaan varmasti tule minuun rakastumaan kun olen niin lihava... ihan kun se nyt siitä aina olisi kiinni, mutta niin se minun päässäni silloin takoi ja takoo toisinaan vieläkin! Kai se on se ajatus kun itse ei pidä itsestään niin eihän sitä kukaan muukaan voi minusta pitää.

On vaikea sanoa, koska asiasta tuli minulle näin suuri ongelma, mutta syvällä se kuitenkin on! Olen usein kuullut, että enhän minä ole edes lihava tai kuinka 20kiloa laihdutettuani ja edelleen ylipainoisena mulle sanottiin ettei saa enää yhtään laihduttaa kun eihän mua enää kohta tuntisi. Kaikesta tästä huolimatta se on minulle ongelma, josta en ole ikinä päässyt eroon. Koskaan en mielestäni ole näyttänyt siltä miltä minun pitäisi tai ollut painossa missä minusta itsestäni tuntuisi hyvälle.

On mielenkiintoista seurata sitä, kuinka muut ihmiset reagoivat siihen mitä minä olen ja mitä minä teen... toiset ottavat juuri tuollaisen huolettoman asenteen eli "ethän sinä ole edes iso..."-ajatuksen, toiset puolestaan kannustavat täysillä ja jotkut vähättelevät asiaa... kaikista näistä huolimatta asia on MINULLE iso ja tärkeä, se on myös hyvin vaikea asia. Koko asia on osa elämääni, tosin se osa josta luopuisin niin kovin mielelläni. Todennäköisesti asia on kuitenkin niin, että vaikka tästä kuinka laihtuisin niin nämä tietyt asiat tulevat aina olemaan ja pysymään. Se on varma, että kaikesta huolimatta tulen aina olemaan se pieni pyöreä tyttö, joka toivoisi olevansa jotain muuta... tulen myös olemaan se teini joka ei uskalla puhua ihastukselleen, kun kuitenkin nolaisi itsensä ja kaikki vain muutaman kilon tähden. Olen aina ollut hyvin kriittinen itseäni kohtaan ja etenkin tässä asiassa olen sitä todella paljon... siinä varmasti onkin yksi syy, minkä takia joillekin on vaikea ymmärtää se kuinka paljon nämä asiat minuun sattuvat ja kuinka isoja ja tärkeitä asioita tähän lihavuuteen ja sen karkottamiseen liittyy. Toisaalta olen aina ollut sen verran huoleton ja iloinen ihminen, että ehkä tälläisiä ongelmia on ollut vaikea havaita. Kaikki se mielipaha jota koen lihavuuden takia on jäänyt iloisuuden ja pirteyden alle...

Mutta kaikesta huolimatta olen tehnyt päätöksen muuttua... ulkoinen muutos on vielä todennäköisesti helppo homma verrattuna siihen sisäiseen prosessiin, jonka joudun käymään tulevien kuukausien ja vuosienkin aikana, jotta tuntisin itseni hyväksi. Ei ole niin helppoa muuttaa käsitystä itsestään, käsitystä joka on seurannut jo yli 15vuotta mukana, käsitystä jonka mukaan olen aina se pieni ja pyöreä tyttö, johon kukaan ei koskaan rakastu.